Tunteet hevosen silmin - Miksi oma mielenrauha on arvokasta

Hevonen peilinä: miten stressi heijastuu turpaterapeuttiisi

Yle uutisoi hiljattain Turun yliopiston tutkimuksesta, joka toi esiin, että hevoset pystyvät erottamaan ilon ja surun ihmisen kasvojen liikkeistä ja äänensävyistä. Tutkimuksessa todettiin, että hevoset kiinnostuivat enemmän iloisista kuin surullisista ilmeistä ja vaikuttivat innostuneemmilta iloisten äänien kuulemisesta.

Meitä hevosihmisiähän tämä tutkimustulos ja muut aiemmat vastaavat tutkimukset eivät sinänsä yllätä. Jokainen hevosten kanssa touhunnut on varmasti kokenut hetkiä, jolloin huomaa omien tunteiden tarttuneen hevoseen sekunnin sadasosassa! Joskus hevonen huomaa ja aistii ihmisen tunnetilan jopa nopeammin ja tarkemmin kuin ihminen itse. Tämä lienee yhtenä syynä siihen, että hevoset vetävät meitä niin vahvasti puoleensa ja tuottavat meille paljon hyvinvointia.

Mutta oletko miettinyt sitä, miten omat tunteesi, vireystilasi ja toimintasi vaikuttavat peilinäsi toimivan hevosen hyvinvointiin? Stressaantuneena ja kiireisenä voi olla joskus vaikeaa jättää hätäily, sählääminen ja hermostuneisuus tallin ulkopuolelle, vaikka kuinka tietäisitkin että se vaikuttaa kielteisesti yhteistyöhön hevosen kanssa. Silloin tulee ehkä kohdeltua hevosta epäjohdonmukaisesti, annettua sille ristiriitaisia pyyntöjä ja pahimmassa tapauksessa jopa hermostuttua hevoselle ilman syytä. Siinä sitten kaksi hermorauniota yrittää esimerkiksi suoriutua maastolenkistä täydessä taistele/pakene-tilassa vaikka tarkoitus oli vain käydä leppoisasti vähän kävelemässä...

 

Tunteiden säätelyn taika: hevosen hyvinvoinnin avain

Ihan jokaisen hevosihmisen olisikin siis hyvä pysähtyä omien tunteidensa äärelle säännöllisesti! Tunnetaitojen harjoittelussa hevonen on hyvä opettaja ja hevosen kanssa oleminen on tietysti myös mahtava tapa lisätä omaa hyvinvointia ja lievittää stressiä. Mikäpä olisikaan parempi tapa nollata päätä kiireisen päivän jälkeen kuin lompsia metsään yhdessä hevosen kanssa.

Mutta hevosta kohtaan ei ole reilua, jos se joutuu aina toimimaan kaatopaikkana kaikelle negatiiviselle ja ottamaan vastaan ihmisen arvaamattomia tunteenpurkauksia. Siispä teet hevosystävällesi ison palveluksen kun opettelet tunnistamaan ja säätelemään omia tunteitasi. Oman mielenrauhan ylläpitäminen ja tunteiden säätelyn oppiminen ovat avainasemassa onnistumiseen hevosen kanssa.

 

Viisi syytä miksi omia tunteita kannattaa oppia säätelemään

1. Hevosen hyvinvointi

Kuten jo todettiin, hevonen on herkkä eläin, joka reagoi voimakkaasti ympärillä tapahtuviin muutoksiin ja muiden tunnetiloihin. Jos olemme stressaantuneita tai ahdistuneita hevosen ollessa läsnä, se voi tuntea tämän ja omaksua samanlaisen tunnetilan. Tämä voi aiheuttaa hevoselle tarpeetonta stressiä ja epämukavuutta. Oppimalla hallitsemaan omia tunteita voimme luoda rauhallisemman ympäristön hevoselle, edistäen sen hyvinvointia ja luottamusta meitä kohtaan.

2. Turvallisuus

Stressi ja voimakkaat tunteet voivat vaikuttaa huomattavasti päätöksentekokykyymme ja reaktioihimme. Isojen ja nopeiden pakoeläinten kanssa työskennellessä turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Jos emme pysty hallitsemaan omia tunteitamme, voimme tehdä nopeita ja arvaamattomia päätöksiä, jotka saattavat asettaa sekä meidät että hevosen vaaraan. Tunteiden säätely auttaa ylläpitämään selkeää ajattelua ja rauhallista toimintaa, mikä lisää turvallisuutta hevosten käsittelyssä.

3. Positiivinen oppimisympäristö

Hevoset oppivat jatkuvasti vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Jos hevonen yhdistää meidät stressiin tai negatiivisiin tunteisiin, se voi vaikuttaa sen oppimiskokemukseen ja yhteistyöhalukkuuteen. Toisaalta rauhallinen ja positiivinen mielentila luo paremmat edellytykset tehokkaalle oppimiselle. Oppimalla hallitsemaan omia tunteitamme voimme luoda positiivisen oppimisympäristön hevoselle, jossa se voi paremmin omaksua uusia taitoja ja käyttäytymismalleja.

4. Syvemmän yhteyden luominen

Hevoset ovat siis erinomaisia tunteiden lukijoita. Kun kykenemme säätämään omia tunteitamme ja pysymään rauhallisina, voimme luoda syvemmän ja vahvemman yhteyden hevoseemme. Tämä yhteys perustuu luottamukseen ja vuorovaikutukseen, mikä mahdollistaa paremman yhteistyön erilaisissa tilanteissa. Levollisesti läsnä oleva ihminen pystyy paremmin havainnoimaan hevosen pienempiäkin viestejä, jolloin hevonen kokee tulevansa ymmärretyksi. 

5. Omien taitojen parantaminen

Tunteiden säätelyn oppiminen hevosten kanssa työskennellessä ei hyödytä ainoastaan hevosta, vaan myös meitä itseämme. Kyky hallita omia tunteita lisää itseluottamusta ja parantaa kykyämme ratkaista ongelmia paineen alla. Näitä taitoja voimme soveltaa myös muihin elämänalueisiin. Itse asiassa eräässä Uppsalan yliopiston tutkimuksessa todettiinkin, että hevosia harrastavista tytöistä tulee aikuisina keskimääräistä parempia johtajia.

 

Tunnetaitoja mindfulnessin keinoin - Rakenna vahva side hevoseesi

Meillä hevosihmisillä on siis aivan uskomattoman mahtava mahdollisuus hyödyntää hevosystävämme tarjoamia oppeja sekä itsemme että hevostaitojemme kehittämisessä! Tartu sinäkin tähän mahdollisuuteen ja ala tietoisesti vahvistaa omia tunnetaitojasi. Siitä tulevat hyötymään sinun itsesi lisäksi myös muut ihmiset ympärilläsi ja tietysti hevoskumppanisi.

Mindfulness, eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo on tutkitusti erittäin tehokas tunnetaitojen vahvistaja. Lukuisten muiden hyötyjen lisäksi saat siis paremman yhteyden omiin tunteisiisi, kun lähdet harjoittamaan tietoisen läsnäolon taitojasi. Mindfulness ei vaadi mitään ihmeellistä ja voit aloittaa heti tänään vaikka siten, että istahdat hetkeksi aikaa hengittelemään syvään ja kuuntelemaan ympäristön ääniä. 

Lisää vinkkejä saat meidän ilmaisesta oppaasta, joka johdattaa sinut yksinkertaisella tavalla alkuun mindfulnessharjoituksissa hevosen kanssa: https://ohjatomiinkasiin.mykajabi.com/ilmainenopas.

Tutustu myös verkkokurssiimme: Mindfulnesstaitoja hevosihmiselle.

P.S. Kuvassa näkyvä musta hurmuriwelshruuna Mörkö tarjosi aikanaan itselleni sellaisenkin tunnetaitojen korkeakoulun ja vuoristoradan, että mindfulnesstaidot on tosiaankin tulleet tarpeeseen...

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.